25.09.2014

 


Köyhyys on Suomessa vanha uutinen, mutta nyt siitä puhutaan.

Viimeksi eduskunnassa. Keskustan ja Vasemmistoliiton välikysymystä esittänyt Tuomo Puumala vertasi tunteikkaassa puheenvuorossaan köyhien ja rikkaiden Suomea Titaniciin. Heikoimmintoimeentulevat on sijoitettu alimpiin kerroksiin, jotka kylmä vesi on jo ottanut valtaansa. Ylimmällä kannella on hyvät bileet. Laulu raikaa ja tarjoilu pelaa.

Käsiin osui epäluottamuslausepuheita kuunnellessa kuusi vuotta vanha kirja. Jera Hännisen ja Jyri Hännisen Kallis köyhyys -pamfletin esipuheessa, joka on kirjoitettu Helsingissä lokakuussa anno Vanhanen 2008, todetaan näin: Pamfletissa ei voi olla virheitä. Jos pamfletistit tekisivät iltarukouksen, he rukoilisivat: Voi kunpa mikään kirjoittamastamme ei olisi totta.

Kirja on karua luettavaa eikä se ole juuri lainkaan vanhentunut. Pamfletti kertoo leipäjonoista, toimeentulotukihakemusten kuittisulkeisista ja siitä, miten luottotietojen menetys tarkoittaa, että köyhän on maksettava palveluista enemmän kuin kuin rikkaan. Puhelinliittymää ei saa ilman takuusummaa eikä parilla sadalla eurolla hankittua vanhaa autoa voi käyttää, jollei kykene maksamaan etukäteen jopa tuhannen euron vakuutusmaksua. Asunnon vuokrauskaan ei onnistu,kun ei saa kotivakuutusta. Ja sitä ei saa, jos on merkintä maksuhäriöstä.

”Normaalilla ihmisellä ei yksinkertaisesti ole varaa olla köyhä, sillä se on liian kallista”, kiteyttävät Kallis köyhyys -pamfletin tekijät. Kirja on kirjoitettu Matti Vanhasen toisen hallituksen aikana. Tuolloin hallitusohjelman yhtenä tavoitteena oli köyhyyden ja syrjäytymisen ehkäisy, olihan Suomessa peräti 650 000 ihmistä, jotka joutuivat sinnittelemään EU:n köyhyysrajan alapuolella.

Vuodesta 2008 saakka talous on lasketellut alamäkeä ja nyt maassa on 800 000 köyhää.

Maksuhäiriömerkinnätkin ovat nousussa, niitä oli kesäkuussa jo 365 000 ihmisellä.

Keskustelu eriarvoisuudesta on muuttunut arvojen kovetessa ja köyhyyden lisääntyessä yhä mutkikkaammaksi. Kenen köyhät ovat oikeita köyhiä? Ja millaiset? Onko köyhyys joskus itseaiheutettua, joskus taas myötäsyntyistä?

Pohdintaa on vauhdittanut espoolainen kansanedustaja Pia Kauma. Hän kertoi Länsiväylä-lehden haastattelussa, miten työttömät ja ruokajonoihin joutuneet ihmiset soittelevat hänelle ja kertovat, että maahanmuuttajataustaiset perheet kuljeskelevat designvaunujen kanssa kaduilla.

”Miksi maahanmuuttajaperheen pitää esimerkiksi hankkia uudet lastenvaunut sosiaalituella, jos suomalaisperhe kierrättää vanhoja vaunuja”, kuului Kauman legendaarinen lause.

Epäilyn siemen on uponnut otolliseen maaperään ja versonut uusia urbaanitarinoita köyhistä mummoista ja luksussuklaata ahmivista pakolaisista.

Uuninpankkopoika Saku Tuominen on penkonut asiaa. Hänen blogistaan selviää, että maahanmuuttajien tuliteriin vaunuihin liittyvä urbaanilegenda on lähtenyt liikkeelle kahdeksan vuotta sitten Jussi Halla-ahon väitteestä, jonka hän heitti Vieraskirjansa keskusteluketjuun. Siinä hän toi esiin, miten yleistä on, että sosiaalitoimi kustantaa jokaiselle syntyvälle somalivauvalle uudet lastenvaunut. Keskusteluun osallistuneelle epäilijälle hän ei osannut kertoa tietolähdettään.
”En nyt muista mistä sen kuulin. Mielestäni jostakin kunnioitettavasta tiedotusvälineestä”, Halla-aho kirjoitti kysyjälle.

Epäily vapaamatkustajista, jotka verorahoilla kahmivat itselleen etuuksia aidoilta kotimaisilta köyhiltä, voimistuu kun omassa elämässä ja maan taloudessa on kovat paikat.

Tilastoja on helppo lukea tarkoitushakuisesti. Totta on, että etenkin pakolaismaista tulevat maahanmuuttajat saavat 12 kertaa yleisemmin toimeentulotukea. Tämä ei silti tarkoita, että heitä kohdeltaisiin Suomessa eri tavalla kuin muita tuen tarvitsijoita. Köyhyys ratkaisee.

Sosiaalipolitiikan professori Heikki Hiilamo on huolissaan perättömien huhupuheiden vaikutuksista. Ne lietsovat syrjintää ja heikentävät edelleen pakolaismaiden maahanmuuttajien työllistymistä.

Kierre on valmis.

 Väärien köyhien Suomessa voi miettiä, missä on huhujen ja epäilyjen perimmäinen sylttytehdas.

Yksi selitysmalli löytyy Tiina Rosenbergin Arvon mekin ansaitsemme -teoksesta. Hän siteeraa politiikantutkija Chantal Mouffea, joka avaa eurooppalaisen politiikan nykytilaa.

Demokratian nykyihanteeseen kuuluu ajatus ideologioiden kuolemasta ja käsitys uudesta yhteiskuntamallista, jossa arvostetaan valinnanvapautta ja yksilöllisyyttä. Poliittiset puolueet kilpailevat paikasta poliittisessa keskustassa vanhentuneeksi koetun oikeisto-vasemmisto-jaon ulkopuolella.

Mouffe katsoo, että rynnistys poliittiseen keskustaan on samalla avannut Euroopassa populisteille ja uusfasisteille tien politiikkaan.

Mouffen mielestä valpas demokratia edellyttää todellista kiistaa mahdollisista vaihtoehdoista ja erojen perustana olevista eettis-moraalisista arvoista. Kun poliittiset rajat hämärtyvät, katoaa poliittinen dynamiikkakin. Silloin kasvaa myös välinpitämättömyys poliittisia puolueita kohtaan.

Konfliktit eivät kuitenkaan häviä, vaan tuloksena on yhteiskunta, jossa identiteetit rakentuvat uskonnon, etnisyyden ja nationalismin varaan.

Toisin sanoen, on entistä helpompi pahoittaa mielensä, milloin mistäkin.

(Ykkösaamun kolumni)

OTA YHTEYTTÄ:
marketta.mattila@sipoo.fi

Blogiarkisto