Amerikkalainen Fund for Peace -järjestö määritteli vuoden 2014 lopussa Suomen maailman vähiten epäonnistuneeksi valtioksi - neljännen kerran peräkkäin.

Maan vakaus ei ole synonyymi tyytyväisyydelle ja onnelle, niin kuin ei taloudellinen hyvinvointikaan. Vakaus voi tuoda pelon, että saavutettu hyvä onni menetetään. Köyhän onnellisuutta lisäraha kohentaa ratkaisevasti, mutta jo keskituloisen kukkarossa rahalla ei ole yhtä paljon väliä.

Tyytyväisyys ja onni ovat vaikeasti mitattavia olotiloja. Lisäksi onnellisuustutkijat opettavat, että lepattavan perhosen kaltaista tunnetta on vaikea tilastoida ja tutkia - ilo lottovoitosta tai suru jalan katkeamisesta unohtuu noin puolessa vuodessa.


BHUTANILAINEN TARINA

Bruttokansanonnellisuus on Bhutanissa jo 1970-luvulla käyttöön otettu käsite. Se kuulostaa hyvältä. Bhutanin malli on innostanut sekä rikkaissa länsimaissa että kehittyvissä talouksissa. Esikuvaksi kelvannut Himalajan ekovaltio on saanut aikaan sen, että YK on julistanut maaliskuun 20. päivän kansainväliseksi onnellisuuden päiväksi.

Vuodesta 2013 alkanut käytäntö on sulka Bhutanin ensimmäisen vaaleilla valitun pääministerin Jigme Thinleyn hattuun. Apuna Thinleyllä hääri ristiriitainen talousvaikuttaja Jeffrey Sachs, joka tunnetaan paitsi Ban Ki-Moonin erityisneuvonantajana myös miehenä, joka oli luomassa neuvostojärjestelmän romahduksen jälkeen sekä Puolan että Venäjän talouteen ääriliberaalia shokkiterapiaa. 

Hyvillä tarinoilla on yleensä kääntöpuolensa. Vaikka hiilineutraalissa 60-prosenttisesti metsän peittämässä buddhalaisessa monarkiassa on kerran kuukaudessa yksityisautoista vapaa kävelypäivä, kouluissa meditoidaan ja valtion hankkeille on tehty onnellisuusvaikutusarvioita, onnen läikkeen takaa löytyy myös kurjuutta ja häikäilemätöntä valtapolitiikkaa. 

Neljäsosa Bhutanin kansasta elää reilun dollarin päiväbudjetilla, ja maan nepalilaista alkuperää oleva hinduvähemmistö on kokenut kovia. Kuudesosa maan väestöstä eli yli 100 000 lhotsampoa on paennut maasta kidutusten ja pidätysten pelossa.

Samaan aikaan kun Bhutanin onnellisuusindeksiä luotiin, nepalinkielisiä kouluja lakkautettiin ja kaikilta kansalaisilta edellytettiin homogeenisen onnen nimissä pukeutumista Bhutanin kansallisasuun. 

Bhutanissa ehdittiin tehdä kaksi väestön onnellisuustutkimusta vuosina 2008 ja 2010. Neljän peruspilarin - kestävän talouden, kulttuurin, ympäristön ja hyvän hallinnon - varaan rakentuvan onnellisuuden osa-alueita monitoroitiin 72 indikaattorilla. Yksilötasolla mitattiin päivittäisiä tunnetiloja, laskettiin rukoiluun tai perheen kanssa seurusteluun käytettyä aikaa.

Hypetetty onni-indeksi kuulostaa vakaalta ja luotettavalta, mutta kupla puhkesi vuoden 2013 vaaleissa. Oppositio voitti. Toisinajattelijat olivat jo aiemmin kertoneet, miten Thinley oli keskittänyt valtaa lähipiirilleen, joka ryösti köyhiltä maata pilkkahintaan. 

Uusi pääministeri Tshering Tobgay on kieltäytynyt edeltäjänsä Thinleyn limousinesta ja luksusasunnosta. Hän on nostanut päivänvaloon korruption, kroonisen työttömyyden sekä köyhyyden. Pääministerin mukaan yliarvostettu onnellisuusindeksi on ollut sumuverho, jonka ansiosta peruspalvelujen kehittäminen on jätetty retuperälle.

Bhutan on raadollinen esimerkki sanojen ja tekojen ristiriidasta. Neljän onnellisuuden peruspilarin osalta erityisesti hyvä hallinto on roikkunut ilmassa.


SUOMALAINEN TARINA

Vakaassa, toistaiseksi melko hyvän hallinnon Suomessa pilarien ongelma on toisenlainen. Globaali epävakaus ja teollisen selkärangan murtuminen on luonut kollektiivista paniikkia ja uskoa siihen, että talous jos mikä ratkaisee kansakunnan onnen.

Hyvää taloudenpitoa toki tarvitaan, mutta olennaista on se, mistä arvoista talousideaali johdetaan ja millaisilla porkkanoilla sitä edistetään. Kapeutunut hyötynäkökulma johtaa riistoon, nöyrryttämiseen jopa hyvissä hankkeissa.

Tasapainoista hyvinvointivaltiota ei rakenneta kriisiaikanakaan talous edellä, vaan ytimessä pitäisi olla sivistys, historiantaju ja käsitys ihmisestä henkisenä olentona, joka haluaa tehdä elämässään arvokkaita valintoja.

Perustava kysymys 100 000 pitkäaikaistyöttömän Suomessa on, millainen etiikka ohjaa keskustelua osallistavasta sosiaaliturvasta.

Kun pelko ja kovat arvot kohtaavat, on edessä raaka kierre, jossa kukaan ei voita. Oletus työttömistä vapaamatkustajina ja huoli valtiontalouden umpikujasta on tuottanut kansalaiskeskusteluun uudenlaista armottomuutta, jolla ei ole vastinetta todellisuudessa.

Vaikka käsite ”työ” on mutkikas ja entistä irtaantuneempi perustuotannosta, kokemus työstä mielekkyyden lähteenä pysyy - kahdeksan kymmenestä työttömästä haluaa työllistyä, motivoituneimpia ovat kaksi vuotta työtä vailla olleet.

Luovaa ja uusin keinoin työllistävää Suomea ei rakenneta syyllistämällä, pakolla ja kovuudella.

Luovuutta kyllä on, mutta sitä käytetään monesti vääriin asioihin. Yhteiskunnan resursseja kanavoidaan kestävän työelämän edellytysten luomisen sijasta entistä enemmän rahan siirtämiseen taskusta toiseen, väärän ikäisten ja väärin koulutettujen ihmisten näennäisaktivointiin.

Välillä aktivointi toki on paikallaan - palkkatuettu työ tai kuntouttava työtoiminta voi avata työttömälle uuden elämän. Silti välityömarkkinoilta on lyhyt hyppy kahden kerroksen työmarkkinoille ja halvan reservin hyväksikäyttöön.

Aktivoinnista ei välttämättä seuraa mitään hyvää aktivoijalle tai aktivoidulle, hallinnon etu riittää. Kunnat joutuvat ensi vuonna tuhannen työttömyyspäivän jälkeen maksamaan työmarkkinatuesta 70 prosenttia. Potti ei ole pieni, ensi vuoden rahoituslaskuksi kunnille on arvioitu 465 miljoonaa euroa. Jos kunta järjestää kuntouttavaa työtoimintaa ja aktivointia, valtio maksaa.

Mekanismin ongelma on, että se on rakenteena nöyryyttävä.

Ja työelämää rapauttava. Talouden dynamiikan kannalta on ongelmallista, että työttömien ”kalleus” on ajamassa kaupunkeja pääkallonmetsästykseen. Turku maksaa vuokratyöyrityksille löytöpalkkiota siitä, jos ne löytävät piilotyöpaikkoja. Pk-yrityksen houkuttimena hyötyjen piirileikissä on pitkäaikaistyöttömän työllistämisestä maksettava palkkatuki.

Omien etujen maksimointi, vapaamatkustajien nöyryytys ja lyhytnäköinen hyötyajattelu on muuttumassa päälinjaksi, vaikka uuden Suomen luovan talouden todellinen potku löytyy luottamuksesta, kanssaihmisen kunnioituksesta ja kestävästä työstä.

Työttömyyden hoidon osalta tähän suuntaan vie parhaiten mutkikasta sosiaaliviidakkoa perkaava ja työhön kannustava perustulo. On pyrittävä siihen, että ajatushautomo Tänkin ehdottama 8 000 suomalaisen kenttäkoe saadaan käyntiin ensi vaalikauden aikana. Toiveita tästä on - Vihreiden ehdottaman 500 euron perustulon lisäksi keskustan Juha Sipilä on tuonut tanakasti esiin, että perustuloa pitäisi kokeilla kolmella erilaisella alueella.

Vaikka Bhutanin onnellisuusindeksi on osittain vienyt harhaan, niin yhtä huonosti perille onneen vie rajattoman talouskasvun ja hyödyn ihanne. Hyvän hallinnon ja hyvän politiikan sydämestä löytyy ihmisen mittainen mielekäs elämä.

 

OTA YHTEYTTÄ:
marketta.mattila@sipoo.fi