PERUSKOULU ON PELASTETTAVA

Suomalaisten ylpeys, maailman paras peruskoulu, ansaitsee parempaa kuin sen, että vain historiallinen maine jää. Koulutuspoliittinen kompurointi ja kädenvääntö kulttuuri- ja opetusministeriön sekä opetushallituksen reviirijaosta rapauttaa menestystarinan tulevaisuutta. Samalla koulujen lakkauttaminen, koulumatkojen pidentyminen, ryhmäkokojen kasvu ja vain minimiopetusmäärien tarjoaminen ovat uhka tasa-arvoiselle koulutukselle, joka on sivistysvaltion perusta.

Perusopetuksen valtionosuudet ovat pudonneet alle 30 prosenttiin. Koulujen kehittäminen on liiaksi kuntien hyvän tahdon ja taloustilanteen varassa. Keskimäärin joka viides päivä suljetaan yksi koulu.

Väljä perusopetuslaki jättää kunnalle avaimet käteen, esimerkiksi opetusryhmien koolle ei aseteta laissa rajoituksia. Silti tutkitusti tiedetään, että että pieni ryhmäkoko tuottaa parempia oppimistuloksia.

OAJ:n Heljä Misukka on ehdottanut (Kanava 1/2015), että olisi purettava nykyinen villi käytäntö, jossa valtionosuusjärjestelmän ja lainsäädännön puutteita paikataan projekteilla ja hankeavustuksilla. Lyhyet hankkeet jakautuvat epätasaisesti, panos-tuotos-suhde voi jäädä vaatimattomaksi.

Sirpaleisesta hanke- ja avustusmammutista pitäisi luopua, kuten Heljä Misukka esittää. Olisi yksi selvä avustuskanava perusopetuksen kehittämiseen. Sitä haettaisiin valtuustokausittain neljän vuoden välein ja käsittelijänä olisi OKM:n sijaan opetushallitus.

Peruskoulun tulevaisuuteen niveltyy myös varhaiskasvatuslaki, jonka sisällöstä on väännetty vuosia. Uudistus on kirjattu säännöllisesti hallitusohjelmiin vuodesta 2003 lähtien.

Varhaiskasvatuslaki on tärkeä, sillä tulevaisuuden päiväkodin pitää olla jotakin muuta kuin säiliö, johon lapsi sijoitetaan vanhempien työajaksi.

Se tarkoittaa, että lapsen ”työaika” on otettava vakavasti. Laadukas varhaiskasvatus on muuta kuin arjen perustarpeista huolehtiva päivähoito. Varhaiskasvatus edellyttää pedagogisia valmiuksia, siksi sen suunnittelun ja totutuksen pitää kuulua lastentarhanopettajalle, kelpoisuusvaatimuksia vesittämättä.
Nykyisin päivähoidossa ei ole riittävästi lastentarhanopettajia. Draama-, kuvataide-, musiikki- ja liikuntakasvatus eivät ole ylellisyyttä, vaan olennainen osa lapsen kehittymistä ja kasvamista.

Arjen ”kaikki tekevät kaikkea” -periaate on käytännössä johtanut siihen, että lastentarhanopettajat pesevät moniammatillisesti kurahousuja. On nurinkurista, jos parannusta tuova lakiuudistus johtaakin siihen, että kunnianhimoisten varhaiskasvatussuunnitelmien toteutus valuu resurssipulassa päiväkodin keittäjän vastuulle.

Huonoin vaihtoehto on, että 40-vuotias päivähoitolaki korvataan uudistamisen sijaan kompromissilla, jossa velvoitteet lisääntyvät, mutta toiminnan edellytykset eivät parane.


YLEISRADIO KILPAILEE LAADULLA

Yleisradion julkisen palvelun ydin pitää säilyttää kirkkaana. Se on suomalaisen identiteetin ja kulttuurin puolustaja, kansalaiskeskustelun virittäjä, laatujournalismin tarjoaja.
Tehtävä on haasteellisempi kuin ennen, sillä digitaalinen murros kuristaa mediakenttää monesta suunnasta.

Yle-verolla rahoitetun yhtiön uskottavuus edellyttää, että maksajat eli suomalaiset saavat vastinetta rahoilleen. Tämä ei silti saisi johtaa siihen, että Yleisradio hakee oikeutuksen olemassaololleen hakemalla suosiota samoilla sisällöillä kuin kaupalliset kilpailijat.

Tiedon lisääntyessä ja sirpaloituessa yhdenmukaistuminen on median uhka. Kiihtyvä kilpailu sekä mainostulojen ehtyminen ja valuminen internetiin voi johtaa klikkauskulttuurin kierteeseen, joka syö hitaan perusjournalismin leipää.

Yleisradiolla on tärkeä sija kansalaisyhteiskunnan vahvistajana. Sivistyksen, kulttuurin, mielipiteiden ja kotimaisen laatudraaman turvaajana sen merkitys on keskeinen. Osittain Yleisradio on tässä onnistunut, etenkin radiokanavilla monipuolisuus on säilynyt.

Kansakunnan yhteisen mediatalon johtamiskulttuurista ja päämääristä on silti keskusteltava enemmän.

Viihteen, asiaviihteen ja tositv-sarjojen osuus televisiossa on painottunut, myös Ylen oma laadukas draamatuotanto on väistynyt päivittäissarjojen alta.

Yhtiön tavoitteena on ostaa ulkopuolisilta tuotantoyhtiöiltä lisää etenkin nordic crime -tyyppistä draamaa ja lähteä mukaan kansainvälisesti rahoitettuihin tuotantoihin. Askel tähän suuntaan on ollut ekoterrorismi-sarja Tellus (2004), jossa oli samaa yritystä kuin ruotsalais-tanskalaisessa menestyssarjassa Silta. Silta on nähty jo 174 maassa.
Yhteistyö tuotantoyhtiöiden kanssa on alalle tärkeää, mutta se ei voi korvata kokonaan Yleisradion pitkän linjan draamaosaamista, jota on ajettu alas vuosia. Yleisradiolla olisi parhaat edellytykset omatuotantoisiin ajankohtaisiin pistedraamoihin. Iiro Viinasen ja Esko Seppäsen keskustelukirjaan perustuva Tapio Piiraisen Vasen ja oikea (2015) osui politiikan nykyhetkeen terävästi. Sellaisia soisi näkevän enemmän Yleisradion ohjelmistossa.

Tanskan yleisradioyhtiö on rahoitukseltaan jotakuinkin Yleisradion kokoluokkaa, mutta on silti onnistunut luomaan koko maailmaa kiinnostavaa draamaa. Raha ei ratkaise kaikkea. Menestyssarja Vallan linnakkeen koko ensimmäinen tuotantokausi maksoi noin kahdeksan miljoonaa euroa. Se tehtiin omin voimin.

Dogma-elokuvan perinne, talon oma dynaaminen tuotantorakenne ja panostus käsikirjoittamiseen on tuottanut Tanskassa helmiä. Ulkopuolisen tuotantoyhtiön olisi vaikea perustella kaupallisesti, että Tanskan politiikkaa käsittelevä draama kiinnostaisi Etelä-Koreassa ja Brasiliassa.

Pitkäjänteisyyttä tarvitaan myös Yleisradion kulttuuriohjelmiin. Kirjan vuosi 2015 on hanke, jolla viritetään vaikeuksissa olevaa kirja-alaa ja innostetaan kansalaisia lukemaan. Tämä olisi ollut hyvä ajankohta tuoda televisioon pitkään kaivattu säännöllinen kirjallisuusohjelma, mutta kirja-alan ponnisteluista huolimatta kiinnostusta ei ole löytynyt.

Maaliskuussa MTV3-kanavalla esitettävä Franck Median Yle-dokumentti yrittää avata keskustelua Yleisradion nykytilasta. Tätä tarvitaan, sillä byrokratian, mutkikkaan johtamiskulttuurin ja puutteellisen valvonnan yhdistelmä on tuhoisa.

Suoran poliittisen valvonnan lisääminen ei ole ratkaisu. Hyvä suunta sen sijaan voisi olla Jaakko Tapanisen Ylen suuri tehtävä -raportissa hahmottelema malli, jossa Yleisradion journalistinen valvonta ja toimintatapojen arviointi kuuluisi BBC Trust -typpiselle riippumattomalle asiantuntijaelimelle.

OTA YHTEYTTÄ:
marketta.mattila@sipoo.fi