31.07.2014

 

Sami Inkinen ja hänen vaimonsa Meredith Loring lähestyvät parhaillaan Havajia.

Presidentti Rooseveltin mukaan nimetyssä hiilikuituvenessä on aurinkopaneelit, täydelliset tietoliikenneyhteydet, juomavedensuodattaja, viidet vara-airot ja mikä tärkeintä, miljoonan kilokalorin edestä ravintoa. Tällä varustuksella pariskunta aikoo taittaa Tyynellä valtamerellä yli 2400 mailin matkan. 60 päivän vaarallisesta urakasta on nyt kolmasosa jäljellä.

Päivittäiseen ruokavalioon kuuluu rasvaista kuivattua pihviä sekä kuivaa parsakaalia, oliiveja, parmesaanijuustokuutioita ja vettä. Sokeria veneessä ei ole lainkaan ja syödyn hiilihydraatin määrä pidetään minimissä. Vaihtelua tuovat suolatut macadamiapähkinät ja omenasipsit.

”Ruokavalio toimii ja olen todistanut, että kaikki se sokeroitu roska, jota markkinoidaan erikoiskestävyyttä vaativiin harjoituksiin, on tarpeetonta”, toteaa Sami Inkinen blogissaan, jota hän päivittää etuhytissä vaimon soutuvuoron aikana.
Urakka on raju, sillä he molemmat joutuvat repimään päivittäin itsestään tehoa kahden maratonin verran. Vaikka molemmat ovat himourheilijoita, vaimo kävi varmuuden vuoksi ennen soutua tankkaamassa vereen lisää punasoluja Nepalissa, Mount Everestin perusleirillä.
Sami Inkisen päätyminen soutuveneeseen ei ole sattumaa, vaan eräänlainen henkinen huipennus 38-vuotiaan suomalaistaustaisen nettiyrittäjän Amerikan taipaleella. Stanfordista valmistunut kosmopoliitti keräsi Yhdysvalloissa riskirahaa kahdeksan miljoonaa dollaria ja vei perustamansa yhtiön pörssiin. Nyt kiinteistökaupan verkkopalveluja tarjoavan Trulian arvo on mitatattu 3,5 miljardiksi dollariksi. Se oli summa, jonka kilpaileva kiinteistösivusto Zillow maksoi yhtiöstä alkuviikosta.


Raha on Truliasta yhä pienen siivun omistavalle miljonääri Inkiselle tässä elämänvaiheessa eräänlaista eetteriä. Hänet ajoi Tyynen valtameren tyrskyihin halu taistella sokeria, hiljaista valkoista tappajaa vastaan.
Sami Inkinen ja hänen vaimonsa ovat keränneet Fat Chance Row -projektilleen jo 200 000 dollarin lahjoituspotin.
Koko summa ohjataan tohtori Robert Lustigin johtamaan instituuttiin, jonka tavoitteena on ehkäistä lasten ylipainoa ja kakkostyypin diabetesta. Useita sokeribestsellereitä kirjoittaneen Lustigin päävastustaja on etenkin amerikkalainen ruokateollisuus, joka on jo vuosikymmeniä koukuttanut
kuluttajia salakavalaan sokeririippuvuuteen.

Sami Inkinen on sokeriprofeetta Lustigin Prinssi Rohkea, mutta menestyneenä yrittäjänä ja urheilijana hän on myös täydellisyyttä tavoittelevan nykyajan suorittava ikoni. Hyvään elämään liittyy Inkisellä vähäsokerisuuden ja optimaalisen ravinnon ohella jatkuva laadun ja tason mittaaminen. Kaikki on mitattavissa, uni, srtessitaso, lihasvoima tai onni.
Inkinen on lisäksi triathlonharrastaja, hieman teräksisempi teräsmies kuin Suomen pääministeri, joka myös karttaa ruokavaliossaan sokeria ja valkoista jauhoa. Yhtä kovalla kilpailuvietillä varustetun Stubbin aikaa Joroisten Finntriathlon-kisassa heikensi pääministerin Länsi-Savo - lehdelle antaman haastattelun mukaan se, että ”varsinkin vanhainkodin kulmalla piti yläfemmoja heitellä rollaattorimummojen kanssa.”

On hyvä, että kansakunnalla on urheilevia matalan rasvaprosentin esikuvia, jotka ymmärtävät puhdistetun sokerin turmiollisuuden.
Yhtä hyvä asia ei ole, että menestyksen taikapöly luo normiksi - yhtä salakavalasti kuin mädättävä sokeri – niin tiukkoja laatustandardeja, että tavoiteltu ihanne kääntyy heikkojen pakkopaidaksi. Yhteinen elämä ei muutukaan entistä paremmaksi, vaan armottomammaksi. Ja arvostelevaisemmaksi.
Huutia saavat paitsi tyhmät sohvaperunat, sokeroitua marjamehua juovat rollaattorimummot ja halvan hiilihydraattiruuan varassa kitkuttelevat köyhät, myös rumat ja kipeät ja kaikki muut väärän malliset omena- ja päärynävartaloiset, noin puolet suomalaisesta aikuisväestöstä.


EU-parlamentaarikko Merja Kyllönen on Aamulehden kolumnissaan puuttunut yhteen muottiin pakottamisen nurjaan puoleen, johon etenkin naispoliitikot ovat saaneet tottua.
Paino, vaatetus ja ulkonäkö ovat vapaata riistaa kenen tahansa ilkeille huomautuksille. Eikä karkea arviointi koske vain poliitikkoja, myös tavalliset ihmiset saavat nykyisin entistä helpommin osansa puolituttujen ja tuntemattomien päin naamaa lauotuista kommenteista.
Kyllönen oudoksuu, miten syöpähoitojen jälkeen saatetaan huudella rumaksi kaljupääksi tai ihmetellä synnytyksen jälkeistä vauvamahaa. ”Jäikö kaksonen mahaan, kun on vielä tuollainen röllykkä?”

Tapana on syyttää mediaa, joka luo täydellisyyden kuvastoja mallioppimisen tuskaiseksi lähteeksi.
Tämä luki myös Helsingin Sanomien laajassa viikonvaihdejutussa, jossa kerrottiin laveasti kauniiden ihmisten paremmasta ura- ja ansiokehityksestä.
Kierre on valmis, kun media kertoo suurin otsikoin niistä menestyksen, hyvinvoinnin ja kauneuden yhä kapeammiksi muuttuneista lukuisista standardeista, joita se itse päivittää ja vaalii.

(Ykkösaamun kolumni)

OTA YHTEYTTÄ:
marketta.mattila@sipoo.fi

Blogiarkisto