20.11.2014 

Oli tarkoitus, että lasikopissa istuva 83-vuotias alaston nainen olisi ollut loppuhuipennus. Nuoren naisen naamiolla kasvonsa peittänyt alaston nainen olisi päättänyt hollantilaistaiteilija Dries Verhovenin kahdeksan päivää kestäneen taideinstallaation Helsingissä Lasipalatsin aukiolla.

Toisin kävi. Ceci n´est pas mon corps - tämä ei ole minun ruumiini  -teos toteutui poikkeuksellisen sananmukaisesti. Toteutumatta jäi taiteilijan pyrkimys, että alaston ikääntynyt iho ja sen herättämät mielikuvat voisivat peilata ohikulkijan omaa vanhenemista.

Koska vaarana oli, että joku pahastunut ohikulkija olisi ilmoittanut poliisille, että Helsingissä on meneillään epäsiveellisestä toimintaa julkisella paikalla, päätyi taidefestivaalin järjestäjä ja poliisi yhteistuumin erikoiseen lopputulokseen. Parempi on sensuroida taideteos etukäteen ja pukea nainen liiveihin ja alushousuihin.

Taiteilija Verhoeven on ollut tapahtuneen jälkeen kummissaan. Miksi juuri saunakulttuurin Suomessa on vaikeuksia kohdata alastomuutta? Teos ei ole loukannut siveyttä Alankomaissa, Itävallassa, Ranskassa, Saksassa eikä Sveitsissä.

Suomessa taiteen ja alastomuuden suhde näyttääkin noudattavan enemmän 1536 pidetyn Trenton kirkolliskokouksen henkeä. Tuolloin alastomuus taiteessa kiellettiin ja paavi Pius IV määräsi Daniele da Volterran töihin Sikstuksen kappeliin. Michelangelo oli onnekseen ehtinyt kuolla edellisvuonna. Da Volterra sai tehtäväkseen verhoilla Viimeisen tuomion alastomat vartalot siveellisiksi maalaamalla sopimattomien kohtien peitteiksi viikunanlehtiä, viitanliepeitä ja eläimiä.

Verhoeven onnistui Helsingissä sohaisemaan vanhenevan naisen alastomuuden ohella muihinkin kipupisteisiin. Yhtenä päivänä lasilaatikon oli vallannut viideksi tunniksi alushousuihin pukeutunut mies, sylissään alakouluikäinen pikkutyttö, jolle hän luki kirjaa.

Näky johti lastensuojeluilmoitukseen. Ironista on, että paikalle tullut sosiaalityöntekijä ja poliisi pääsivät toteuttamaan juuri sitä, mikä oli teoksen viesti.

Sen nimi oli Ceci  n´est pas l´amour - tämä ei ole rakkautta. Teokseen liitetyssä tekstissä kerrotaan, että paljaan ihon kosketus lähettää impulsseja pikkuaivoihin, jotka ohjaavat ihmisten tunteita. Ja todetaan, että suomalaiset isät pidättäytyvät osoittamasta hellyyttä lapsilleen julkisilla paikoilla.

” Yhä useammat ajattelevat, että koskettaminen voi aiheuttaa seksuaalisia tunteita tai että ulkopuoliset saattaisivat tulkita tilanteen niin.”

Poliisin pyyhältäminen  paikalle ei kerro, että Suomi olisi poliisivaltio. Kysymys on enemmän asenteista, ilmapiiristä, peloista ja epämääräisestä lainsäädännöstä.

Tulkinnat taiteen, itsensäpaljastamisen ja siveettömän alastomuuden välillä ovat Suomessa merkillisen tapauskohtaisia. 2000-luvun alussa Spencer Tunick  sai Helsingissä aikaan villityksen. Lähes 2000 suomalaista heitti vaatteet pois ja kirmasi hurmioituneena ottamaan haltuun Helsingin julkista tilaa omalla ruumiillaan.  Alastomien ihmisten massa levittäytyi kaupungintalon, presidentinlinnan ja Havis Amandan edustalle. Monelle oli kunnia-asia päästä  orgaaniseksi abstraktioksi Tunickin valokuvaan, etenkin kun palkinnoksi sai  hakea oman taidevedoksen sen ajan Helsingin trendibaarista.

83-vuotias alaston nainen on jotain aivan muuta. Hän ei ole orgaaninen abstraktio. Eikä hän ole kaupallista seksiä tihkuva mainoskaan.

Elävän taideteoksen alastomuus voi tapauskohtaisesti aiheuttaa mielipahaa ja rinnastua laissa siveettömyyteen. Yksi ainoa ilmoitus riittää, jotta poliisi toimii. Perustuslakiin on 1990-luvulla lisätty maininta taiteen vapaudesta, mutta epäselvästi muotoiltu sukupuolisiveellisyyden kriminalisointipykälä  tuntuu olevan käytännössä järeämpää tavaraa.

Nykyteatterifestivaalin johtaja Eva Neklyaeva ei halua, että  taiteilijat  joutuisivat vastaisuudessa samaan tilanteeseen. Siksi hän on tekemässä Verhoevenin teoksen sensuroinnista valitusta hallinto-oikeuteen. Ehkä prosessilla on vaikutusta lainsäädäntöön, joskus.

Neklyajeva on hämmästellyt myös sitä, että Verhoevenin teos on  leimattu mummoteokseksi ja esiintyjää on kutsuttu nakumummoksi. Hänen mielestään ilmiö vahvistaa hollantilaistaiteilijan viestiä siitä, että ennakkoluulot ikääntyneitä esiintyjiä kohtaan ovat totta.

Kun  ikääntynyt ruumis on tabu, kääntyy 83-vuotiaan alastomuus helposti vitsiksi. Toisaalta suvaitsevaisuuden nimissä voidaan hämmästellä, että mitäs pahaa tässä nyt on, kun tämä alaston nainen onkin vaan mummo.

Verhoevenin teos sohaisee pahastumiskulttuurin ja konservatismin lisäksi uusmummouden ytimeen. Tämä on naisen elämässä epämääräinen, mutta varsin pitkä ajanjakso.

Se alkaa hetkestä, kun naista ei tervehditä tyttönä vaan mummona ja tämä kausi kestää tapauskohtaisesti 30-40 vuotta.

Mainostoimistot ovat tehneet paljon asian eteen. Keinutuolissa päivystävien toimistomummojen trendi alkoi vuosisadan alussa ja yhä näkyy työpaikkailmoituksia, joissa haetaan maskotiksi pullantuoksuisia yritysmummoja.

Tyhmät ja ilkeät mummot pitävät myös pintansa. Lahden Pelicans -jääkiekkojoukkueen suosikkimainoksessa mummo tyrmää nuorehkon miesmyyjän talouspaperipakkausten sekaan. Vielä huvittavampaa on, että jääkiekkokatsomossa istuva mummo ei tunne Teemu Selännettä, vaan tarjoaa tälle juustosämpylää.

(Ykkösaamun kolumni)